Arkisto kuukaudelle heinäkuu, 2008

Assembly-tunnelmia

 

Selvisinpäs Assemblyille hengissä. Kaverin kanssa pyörittiin Helsingin keskustassa ja lähiympäristössä varmaan pari tuntia. Pasilaan Hartwall Arenalle piti päästä mutta yhtäkkiä olikin Presidentinlinna oikealla puolella autoa. Ei se nyt oikeen lähtenyt niin kuin ajateltiin. Tähän mennessä on partyt sujunut aika hyvin. Lippujen kanssa oli vähän häslinkiä mutta kyllä kun infotiskillä kävi…

Assembly kutsuu

 

Kohtapuoliin saakin valmistua Assemblyyn lähtöä varten. Kaveri on yrittänyt pommittaa minua kokoajan lähtemään mutta en ollut ajatellut lähteä koska rahan menoahan tuo vain on ja olisi (niin kuin aina) muutakin tärkeää tekemistä. Mutta nyt Microsoft Student Partnerina he tarjoutuivat maksamaan minulle PC-paikan ASM08:sta, niin mikäs siinä sitten. Assemblyillä en ole…

Eloisien kuvien käyttö webdesignissa

 

Smashing Magazine on jälleen tehnyt hyvän artikkelin webdesignista, tällä kertaa liittyen kuvien käyttöön nettisivuilla. Eloisalla kuvalla tarkoitetaan kuvaa, joka on huomiota herättävä, mielenkiintoinen, kaunis, kiehtova yms. Niillä kerätään käyttäjän huomio, välitetään sivujen viesti tehokkaasti sekä jätetään muistettava ensivaikutelma. Eloisat kuvat eroavat tavallisten kuvien käytöstä nettisivuilla sillä, että kun kuvia yleensä…

Nettisivu arvaa sukupuolesi

 

Löytyipä tällainenkin internetin syövereistä. Mike On Ads-blogi yrittää arvata selaimesi historiatietojen avulla sukupuolesi. Se käyttää Quantcastin top 10 tuhatta websivustojen tietoja hyväkseen ja vertaa niitä selaimesi historiaan. Itselle testi näyttää suoraan “Likelihood of you being MALE is 100%”. Odotin itseasiassa että edes vähäsen surffailukäyttäytymiseni olisi ollut feminiininen, mutta nyt kävi…

Cooli Googlen haastaja

 

Eilen internet sai jälleen uuden haastajan Googlelle. Tällä kertaa vastuussa on ex-googlelaisia. Cuil.com (lausutaan “cool”) yrittää erottua massasta omaamalla isomman sivumäärän kuin Google (120 miljardia uniikkia sivua vrt. Googlen 40 miljardia) sekä väittämällä että heidän hakutuloksensa ovat kattavampia ja asiaankuuluvampia. He eivät myöskään tallenna minkäänlaisia tietoja käyttäjistään. Itse pidän Cuilin…

Age of Conan: ensivaikutelmia

 

Sain kaverilta 10 päivän trial-keyn Age of Conaniin. On pitänyt nyt jo pitemmän aikaa testata, ei ole tullut pelattua oikeen minkäänlaisia mmorpgeja WoWin jälkeen. Varmaan jotain vuosi sitten sain senkin (vaivoin) lopetettua. Saa nyt nähdä miten tämän pelin kanssa käy. Tästä syystä ei kannatta ihmetellä jos vertailua tulisikin aika paljon…

Layout

 

Omatekoinen layoutti olisi nyt sitten käytössä. Muutama tunti tuossa meni kun hiukan sääteli kaikkea. Otin pohjaksi WordPressin classic-teeman ja rupesin sitä tutkimaan ja muokkailemaan. Yritin lukea ja testata ties kuinka monta eri tutorialia miten tehdä omia teemoja, mutta turhaudun ja päädyin vain itse tutkimaan koodia. Ihan hyvä lopputulos, vaikka itse…

Koodin kommentoinnista

 

Bongasinpa tänä aamuna Diggistä hyvän postauksen koodin kommentoinnista. Postauksessa kerrotaan että mikään koodi ei ole niin hyvää tai itsestäänselvää ettei se tarvitsisi minkäänlaista kommentointia. Kirjoittajan kanssa yhdyn kyllä samaan asiaan, että vastaan ei ole tullut koodia jossa olisi liikaa kommentointia. Myönnän kyllä nyt heti alussa että itse olen aika laiska…

Uuden layoutin suunnittelu

 

Ensimmäinen asia jota täällä pitäisi tehdä on varmaan saada tehtyä oma leiska tälle blogille. Jotain tämännäköistä olin hahmotellut photarilla: Ja klikkaamalla saa kuvaa suuremmaksi. Ihan tyytyväinen olen tuohon, aika äkkiä näperrelty mutta eiköhän sitä voi vielä viillailla. Vielä kun saisi opeteltua noitten wordpressin teemojen salat…

Hello world!

 

Hohoo sainpas tämänkin roskan asennettua. Jonkinnäköinen esittely olisi varmaan paikallaan. Olen Kristian Polso, 18-vuotias datanomiopiskelija Kokkolasta. Vuosi olisi vielä koulutusta jäljellä, pääosin ammattilukiota eli kirjoitukset ja muuta mukavaa. Ajankuluksi yleensä koodailen webbipohjaista roskaa tai muuta vastaavaa. Blogia en ole itse ennen pitänyt mutta kerta se on ensimmäinenkin. ^^ Blogin sisältöä…