Yrittäjyyttä vaikka väkisin.

Assyt: Megascreeniä ja compoja

Aihe: Muut — Avainsanat: , , — admin @ 21:15 01.08.2008

Koko päivähän tässä on mennyt Assyilla ja sen parissa. EI oikein ole kerennyt muihin hommiin tänään.

Tänään kokeiltiin kahteen otteeseen tätä Megascreen-systeemiä. Oli aika omalaatuinen kokemus, pakko myöntää. Eli siis ideana on se että kaikki hallin tietokoneet menevät selaimellaa tietylle sivulle josta heille välittyy tietty kuva. Kuvia sitten vaihellaan ja koko hallista tulee yksi suuri näyttö. Kaksi kertaa kokeiltiin tätä. Ensimmäisellä kerralla ei ihan kaikki ollut mukana, mutta toisella kerralla oli jo enemmän porukka hereillä ja oli onnistuneempi. Ihmisten joukosta valittiin myös kuusi henkilöä jotka saivat sitten Nokian lahjoittamia palkintoja. Tempaus oli muutenkin Nokian ja N-gagen promootiota.

Fast Graphics- ja Music-compon osallistujat myös esiteltiin screenillä. Kaikki työt oli oikein laadukkaita, oli vaikea valita kolme suosikkia. Varsinkin Music-osio oli tasaista vääntöä, eikä mikään työ erottunut joukostaan.

En kerennyt näkemään compon töitä alussa, koska olin saunomassa Microsoftin Ja ITPron tyyppien kanssa. Tuli kyllä tarpeeseen, täällä saa hikoilla kyllä 24/7. Microsoft Student Partnerina sain kutsun tuonne ja rentoa menoa oli. Ensi vuonna uudestaan.

Tänään oli siis vähän hiljaisempi päivä.

Ei kommentteja »

Ei kommentteja.

Tämän artikkelin kommentit RSS-syötteenä. Paluuviiteosoite

Jätä kommentti