Maailmanloppu koittaa keskiviikkona

Tai sitten ei.

Tästä aiheesta on viime aikoina ollut aika lailla puhetta. Large Hadron Collider eli tuttavallisemmin LHC aiotaan käynnistää tämän viikon keskiviikkona klo 10.00 Suomen aikaa.

LHC on on CERNissä valmisteilla oleva maailman suurin hiukkaskiihdytin ja hadronien törmäytin. Se sijaitsee Sveitsin ja Ranskan välissä 10 metrin syvyydessä. LHC:llä on tarkoitus selvittää aineen rakenteen peruskysymyksiä kuten mikä on kaiken aineen, materian alkuperä ja kuinka maailmankaikkeus syntyi. Tutkijat odottavat kokeelta paljon, sillä sitä on kansainvälisin voimin rakennettu ja valmisteltu 20 vuotta. Päätavoitteisiin kuuluu muun muassa alkeishiukkasten massan selittävän Higgsin bosonin löytäminen.

Rehellisesti sanottuna en ole kovin hyvin tutustunut tuohon tekniseen osaan, mutta sellaisen käsityksen olen saanut että laitteen käytön yhteydessä on pieni riski että syntyy vakaa musta aukko, eikä se kuulemma ole oikein hyvä asia. Tämän takia ovat esimerkiksi laitetta operoivat tiedemiehet saaneet tappouhkauksia. Hulluja nuo amerikkalaiset. Eihän tuo koko laite edes ole heidän mantereella.

Maailmanloppu näkyy suorana osoitteessa http://webcast.cern.ch/ keskiviikkoaamuna, kello 10.00 Suomen aikaa.

Terve, ja kiitos kaloista.

Jos pidit tästä artikkelista, jaa se Facebook-kavereidesi kanssa!

Lisää samankaltaisia artikkeleja.

2 kommenttia artikkelissa Maailmanloppu koittaa keskiviikkona

  1. paran kirjoitti:

    Kyllähän tuon laitteen käytössä on paljon riskejä, mutta onneksi tiedemiehet ainakin tällä kertaa laskivat oikein.

  2. Sivusta Katsoja kirjoitti:

    Ainakin muutama viikko ollaan vielä turvassa, sillä toistaiseksi protoneja on vain kierrätetty suihkuputkessa, ja vasta parin viikon päästä niitä aletaan törmäyttämään keskenään.
    Täältä löytyy onneksi ajantasaista tietoa tilanteesta:
    http://HasTheLHCDestroyedTheEarth.com/ .

2 viittausta artikkelissa Maailmanloppu koittaa keskiviikkona

  1. [...] oli vähän hiljasempaa kun ei se maailmanloppu sitten tullutkaan, niin otetaan nyt taas yksi lukemattomista projekteistani esille. Tällä kertaa vähän [...]