Avoimeen lähdekoodiin perustuva Diaspora on julkaissut ensimmäisen prealpha-versionsa. Diaspora yrittää olla Facebookille vakava kilpailija. Tähän taistoon se on lähtenyt muutamilla eduilla, mm. avoimella lähdekoodilla, jakauttamalla verkkopalvelut käyttäjien omiin servereihin (jolloin käyttäjillä on suurempi vapaus päättää, mitä tietoja jaetaan kenen kanssa) ja VoIP-tuella. Tämä ensimmäinen versio järjestelmästä on hyvin rajoittunut ja…

 

OkCupid on yksi maailman suosituimmista deittisivuistoista. Sivustolla on tapana luoda statistiikkaa kävijöistään, kuten milloin kannattaa ottaa valokuva itsestään ja millä kameralla tai millaisia valheita ihmiset kertovat itsestään. Tämänkertaisena aiheena on mistä eri rotuiset ihmiset pitävät ja mitkä asiat vaikuttavat niihin. Otantaan on otettu yli puoli miljoonaa OkCupidin käyttäjää. Heidän profiileistaan…

 

Kävinpäs sitten teetättämässä uuden uutukaisia käyntikortteja itselleni. Vanhat käyntikorttini olivatkin jo lähes loppuneet. Kortit teetätin paikallisessa firmassa. 100 kappaletta tuli maksamaan 3,5 euroa. Kortit olivat yksipuoleisia ja hieman paksumpaa paperia, koska halusin tumman pohjan toiselle puolelle niin piti olla raskaampaa paperia. Jälki oli mielestäni aika hyvä. Printti oli tarkkaa, mutta…

 

Törmäsin tuossa eilen tähän artikkeliin. Kiinalainen fanisubiryhmä (ryhmä, joka tekee tekstityksiä elokuviin harrastuspohjalta) on julkaissut tekstityksen saksalaiseen “Das Leben der Anderen”:iin. Tekstityksen laatu on aivan mykistävä. Milloinkohan suomalaiset fanisubit rupeavat olemaan tällä tasolla? ;)

 

Näin pitkästä aikaa ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Melkoista hiljaiseloa olen pitänyt viimeiset 7 kuukautta. Kävin armeijan Kainuun Prikaatissa Kajaanissa ja siellä se suurin osa ajasta sitten kuluikin. Nyt alan jälleen aktiivisemmin olemaan online sekä pyörittämään omaa yritystäni. Olen muuttanut Kiinaan, Shenzheniin ennaltamääräättömäksi ajaksi. Mitä luultavimmin kyllä noin vuodeksi….

“Facebookin tappajan”, Diasporan ensimmäinen versio julkaistu Mielenkiintoisia treffisivuston kävijätilastoja Uusia käyntikortteja Kiinalaisten hullut fanitekstit Blogin uudelleenherättely: Shenzhen

Ilmaisia webbileiskoja

 

Perskuta. Bongasinpa tässä yhtenä päivänä sellaisen sivuston kuin Themeforest.net. Sivustolle voi periaatteessa kuka tahansa laittaa omia layouttejansa myyntiin. Layoutit voi olla vaikka WordPress-teemoja, Html-sivuja tai vaikka ihan vain PSD-tiedostoja. Hinnat vaihtelevat siinä 8 – 30 dollaria, eli oikein passelit hinnat ovat. Sivustolla on hyvä idea ja loistava toteutus. Tästä innostuneena…

Ubi-tekniikka on tulossa

 

Luin tänä aamuna IT-viikosta Kimmo Aholan mielenkiintoisen kolumnin ubi-tekniikasta. Ubi-tekniikalla tarkoitetaan periaatteessa kaikkia sulautettuja järjestelmiä. Kolumnisti Kimmo Ahola veikkaileekin että Suomesta voisi tulla ubi-tekniikan pioneeri ja edelläkävijä. Nettijunasta me myöhästyimme jo, tällä hetkellä ei tule kyllä yhtäkään kansainvälisesti tunnettua suomalaista webbibrändiä mieleen. Suomi tarvitsisi myös kipeästi uutta veturia Nokian lisäksi…

Simppeli-sovellukset

 

Herätelläänpä pikkuhiljaa tätäkin blogia eloon. Viime aikoina on tullut puuhasteltua tuolla Vaiste Productionsin puolella Simppeli-sovelluksia. Tämä projekti onkin ollut meillä työn alla jo useamman vuoden, kolmisen vuotta jos en nyt ihan väärin muista. Mikä ihmeen Simppeli? Simppeli-sovellukset tarjoavat ratkaisun niin pienien kuin keskisuurienkin yritysten ohjelmistotarpeisiin. Simppeli-sovelluksista löydät niin laskutusohjelmiston, asiakasrekisterin…

Käyntikortit

 

Nyt ne sitten tuli. Tilailin tässä kaverin kanssa käyntikortteja toiminimiämme varten. Muutaman viivästyksen ja säätöjen jälkeen ne sitten saapuivat. Hyvää jälkeä tuntuivat tekevän paikallisessa Idepapissa ja sanotaanko että hinta oli oikein passeli. Tuommoisen virheen huomasin tehneeni että pistin kääntöpuolen samalla värillä kuin itse kortti. Nyt sinne ei pysty oikeen mitenkään…

Taustakuvat helposti sivuille

 

Tulipa tässä tänään mieleen, että mitä kaikkia webbisivuja sitä onkaan mitä ilman ei voisi elää, ainakaan jos web designistä on kyse. Tulipahan sitten mieleen sellainen sivusto kuin Bgpatterns.com. Bgpatterns.comissa voit tehdä helposti ja nopeasti taustakuvan sivustollesi. Voit vaihtaa mm. taustakuvan väriä, kuviointia, tekstuuria (tapetti, paperi, betoni yms) ja paljon muuta….

UrbanLanien verkkosivut

 

Kaverille tuli sitten väsättyä nettisivut laneja varten. Urbanlan:  Session 2 järjestetään Kokkolan Urheilutalolla 22. – 24.5.2009. Konepaikkoja löytyy 300 kpl. Compot ovat vielä suunnitteilla, mutta luultavasti tulee compot kaikista yleisimmistä lanipeleistä (cs, dota yms).  Paikan päällä on myös muuta toimintaa, mm. paikallinen tietokoneliike Leijonamikro tulee myymään laniväelle tietokonetarvikkeita ja esittelee…

Vuonna 2009 saatat olla Linuxin käyttäjä

 

“Vuosi XXXX on se vuosi, jolloin Linux lyö itsensä läpi kaikkien tietoisuuteen” on mantra, jota on nyt toistettu niin kauan kuin vain muistan. Linux ja sen työpöytäkäyttö paranee vuosi vuodelta, ja kyllä se varmaan joku päivä tuleekin lyömään itsensä läpi, mutta ajankohdasta ei voi kukaan tietää. Windows Vistan heikko menestys…

Lenovolta kahden näytön Thinkpad

 

Kiinalainen Lenovo on julkistanut uuden Thinkpadinsa, W700ds. Laite on tyypillinen Thinkpad pienellä lisäominaisuudella. 17-tuuman näytön oikealta puolelta löytyy pienempi, 10,6-tuuman näyttö. Isomman näytön resoluutio on 1900×1200 ja pienemmän varsin kunnioitettava 1280×768. Laitteen muut speksit ovat myös varsin kunnioitettavat; Intelin Quad Core-prosessori, Nvidian Quadro Express-näytönohjain, 4gt DDR-rammia, 64gt SSD-kovalevy, ja kaikki…

Youtube HD tulossa

 

Ainaki mikäli Youtuben omiin sivuihin on luottaminen (ja miksen luottaisi). Youtube testaa sivuillaan uutta videoformaattia. Joissain videoissa, kun lisää osoitteen perään “&fmt=22″, tulee kuvanlaadusta entistäkin parempi. Youtube päivitti sivujaan tänä vuonna ja lisäsi mahdollisuuden parempaan kuvanlaatuun. Nyt on tullu ilmi, että Google olisi testaamassa HD-tasoista kuvaa, 720p tässä tapauksessa. Eroa…

Ford: Made in China?

 

Ja amerikkalaiset ovat peloissaan. Kiinalaiset autonvalmistajat SAIC ja Dongfeng ovat aikeissa ostaa amerikan kolme suurinta autonvalmistajaa: Fordin, Chryslerin ja General Motorsin. Kiinan hallituksella olisi varaa ostaa GM tuosta noin vain. Ja hyvä siirto se olisikin. Kiinalaiset saisivat käsiinsä luotetut amerikkalaiset brändit ja valmiit länsimaiset teknologiat. On ennustettu että Kiina on…