Avoimeen lähdekoodiin perustuva Diaspora on julkaissut ensimmäisen prealpha-versionsa. Diaspora yrittää olla Facebookille vakava kilpailija. Tähän taistoon se on lähtenyt muutamilla eduilla, mm. avoimella lähdekoodilla, jakauttamalla verkkopalvelut käyttäjien omiin servereihin (jolloin käyttäjillä on suurempi vapaus päättää, mitä tietoja jaetaan kenen kanssa) ja VoIP-tuella. Tämä ensimmäinen versio järjestelmästä on hyvin rajoittunut ja…

 

OkCupid on yksi maailman suosituimmista deittisivuistoista. Sivustolla on tapana luoda statistiikkaa kävijöistään, kuten milloin kannattaa ottaa valokuva itsestään ja millä kameralla tai millaisia valheita ihmiset kertovat itsestään. Tämänkertaisena aiheena on mistä eri rotuiset ihmiset pitävät ja mitkä asiat vaikuttavat niihin. Otantaan on otettu yli puoli miljoonaa OkCupidin käyttäjää. Heidän profiileistaan…

 

Kävinpäs sitten teetättämässä uuden uutukaisia käyntikortteja itselleni. Vanhat käyntikorttini olivatkin jo lähes loppuneet. Kortit teetätin paikallisessa firmassa. 100 kappaletta tuli maksamaan 3,5 euroa. Kortit olivat yksipuoleisia ja hieman paksumpaa paperia, koska halusin tumman pohjan toiselle puolelle niin piti olla raskaampaa paperia. Jälki oli mielestäni aika hyvä. Printti oli tarkkaa, mutta…

 

Törmäsin tuossa eilen tähän artikkeliin. Kiinalainen fanisubiryhmä (ryhmä, joka tekee tekstityksiä elokuviin harrastuspohjalta) on julkaissut tekstityksen saksalaiseen “Das Leben der Anderen”:iin. Tekstityksen laatu on aivan mykistävä. Milloinkohan suomalaiset fanisubit rupeavat olemaan tällä tasolla? ;)

 

Näin pitkästä aikaa ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Melkoista hiljaiseloa olen pitänyt viimeiset 7 kuukautta. Kävin armeijan Kainuun Prikaatissa Kajaanissa ja siellä se suurin osa ajasta sitten kuluikin. Nyt alan jälleen aktiivisemmin olemaan online sekä pyörittämään omaa yritystäni. Olen muuttanut Kiinaan, Shenzheniin ennaltamääräättömäksi ajaksi. Mitä luultavimmin kyllä noin vuodeksi….

“Facebookin tappajan”, Diasporan ensimmäinen versio julkaistu Mielenkiintoisia treffisivuston kävijätilastoja Uusia käyntikortteja Kiinalaisten hullut fanitekstit Blogin uudelleenherättely: Shenzhen

Papereita, Sampoa ja Samsungia

 

Tänään sainkin vietyä nuo toiminimen perustamispaperit paikalliselle verotoimistolle. Ei pitäisi kauaa mennä niin olen jo virallisesti yrittäjä. Papereiden täyttäminen ei kyllä kovin vaikeaksi voi väittää, johtuu kyllä varmaan siitä että kävin täyttämässä ne paikallisessa uusyrityskeskuksessa. Siellä väitettiin että Y-tunnuksen pitäisi heti saada muttei minulle siitä mitään sanottu, kaippa ne tiedot…

Suomi Amerikan televisiossa

 

Suomikin jälleen huomataan maailmalla. Tällä kertaa Pekingissä olevien olympialaisten takia. Helsingin olympialaisia vuonna 1952 pidetään pilkkana oikein olan takaa. Videolla pilkataan kuinka mm. USA:n tiimi harjoitteli skandinaaviseen melankolisuuteen tuijottamalla päiviä kuollutta puuta ja ajattelemalla lapsuuttansa. Hauskaa, muttei saa ottaa liian vakavasti. Pitää sitä itsellekin välillä nauraa. LÄHDE

Linux kasvattaa jalansijaa Kiinan opetuksessa

 

Diggissä silmiini osui artikkeli Kiinasta ja Linuxista. Kiinan hallitus on näemmä tukenut opensource-ohjelmistoja jo vuodesta 2005 ja jo sadat tuhannet on osallistunut tähän. Se on pitänyt lyhyitä 48 tunnin Linux-aiheista kursseja, joista valmistuttuaan opiskelijat saavat Linux operaattorin tai Linux-Network ylläpitäjän sertifikaatin, tai joissain tapauksissa jopa molemmat. Mutta enempää opetusta ei…

Uusi tekniikka parantaa videoiden kuvanlaatua

 

Törmäsinpäs mielenkiintoiseen tekniikkaan, jolla parannetaan videoiden kuvanlaatua. Tekniikan perustavana ideana tuntuu olevan, että otetaan videokuvaa kohteesta ja myös valokuvia, jotka sitten yhdistetään videon kanssa ja saadaan parempaa ja tarkempaa videokuvaa. Tekniikan avulla voi myös mm. poistaa kohteita kokonaan videosta ja parantamaan kuvanlaatua jos käsi on “tärissyt”. Ei voi kyllä kuin…

Oman yrityksen perustaminen

 

On tullut tässä kesällä mietittyä aika paljon oman yrityksen perustamista. Kesätöissä heitin kyseisestä aiheesta ihan vitsillä juttua, että oma yritys oli ihan siisti ja siitä saisi hyvin rahaa. Meillä oli jo siinä vaiheessa yksi idea valmiina jota rupeaisimme toteuttamaan. Siinä sitten rupesimme oikein urakalla miettimään asiaa, millaista työtä tekisimme, keitä…

Last.FM Saavutuksia

 

On ollut nyt vähän hiljaisempaa, niin ajattelin kirjoittaa tällaisesta projektista jonka kanssa olen värkkäillyt. Projektin nimi on Last.FM Achievements, eli suomeksi Last.FM Saavutuksia. Niille joille Last.FM ei ole ennestään tuttu, niin se on verkkosivusto/palvelu, jossa listataan sen käyttäjien musiikkitottumuksia. Käyttäjän pitää asentaa haluttuun mediasoittimeen pieni, huomaamaton plugin, joka jokaisen biisin…

Olympialaiset ovat alkaneet

 

Pekingin Olympialaiset ovat nyt virallisesti polkaistu käyntiin. Avajaisseremonia käynnistyi 8.08.08, kello 8.08pm paikallista aikaa. Taitaa olla sanomattakin selvää että kahdeksikko on kiinalaisten onnenluku. Mielenkiinnolla odotan mitä kiinalaiset saavat tehtyä kisoille. Ongelmia on tuntunut riittävän vaikka muille jakaa. Jotkut ovat epäilleet Pekingin sopivuutta kisan järjestyskaupungina. Kaupungin saasteet ovat olleet ongelmia. Kiinan…

CSS-taidetta

 

Assemblyjen innoittamana tuli sitten varattua liput Alternative Partyyn lokakuussa. Teki mieli osallistua johonkin taidecompoon, vaikkei minulla kyllä mitään sellaisia lahjakkuuksia olekaan. Huomasin sitten Alternative Partyn sivuilta että hehän pitävät CSS-taidecompon. Innoituksena kuulemma toimi internet-kuuluisa Homerin pää. CSS-taiteessahan on kyse kuvan tekemisestä, käyttäen vain HTML ja CSS-koodia. Minkäänlaisia kuvia ei saa…

Battlefield Heroes betatestausta

 

En sitten jaksanut/viihtinyt ruveta tekemään mitään kunnon arvostelua tuosta AoCista. Tänään loppui peliaika ja tuo ennakkotunnelmia-postaus saa riittää. Lyhyesti sanottuna ihan hyvä peli, mutten kyllä ole ostamassa, ainakaan tuon perusteella. Muistinkin sitten yhtäkkiä että minähän sain betatunnuksen tuonne Battlefield Heroesiin. Melkoinen tuuri siis kävi että pakkohan tuota oli testata. Onnistuin…

Olympialaiset lähestyy

 

Huomasin tänä aamuna, että eihän Pekingin Olympialaisiin ole enää kuin 3 päivää. 4.8. alkaa Pekingin kiistellyt kisailut. Mielenkiinnolla odotan kyllä miten Kiina suoriutuu tehtävästään järjestää Olympialaiset. Mutta he ovat kuulemma kyllä panostaneet työhönsä. Englannin kielen kursseja on järjestetty yli 400 tuhannelle pekingiläiselle, muun muuassa taksikuskille, hotellin työntekijälle ja muille Olympialaisiin…