Kaikkeen noiden amerikkalaisten pitääkin koskea. The Guardianin sivujen mukaan Steven Spielberg suunnittelee tekevän länsimaisen version korealaisesta klassikotrilleristä, Oldboysta.
Will Smithkin olisi kiinnostunut työskentelemään Spielbergin kanssa jossa synkässä filmissä vaihteeksi. Smithiltä ei kyllä löydy kauhean monta oikein synkkää elokuvaa, muttei kyllä Spielbergiltäkään. Smith mitä luultavimmin näyttelisi elokuvan päähenkilöä.
Oldboy on korealainen trilleri vuodelta 2003. Elokuva kertoo Oh Dae-sun tarinan; mies, joka vangitaan 15 vuodeksi ilman minkäänlaista selitystä. Tämän jälkeen hän alkaa etsimään vangitsijaansa ja ottamaan selvää miksi hänet alunperin tyrmään heitettiin.
Leffa on varmaankin yksin parhaimmista elokuvista mitä olen nähnyt. En ole mikään aasialaisen filmin suuri ystävä, mutta tämä filmi iski ja kovaa. Juoni ja kerronta on lähestulkoon täydellistä. Suosittelen kaikkia katsomaan. Elokuva on melko väkivaltainen, joku voisi käyttää sanaa sairaskin, ja sen takia on saanut K-17 -merkinnän.
Omasta mielestäni tämä Spielbergin uusinto Oldboysta on huono idea. Tietyt kohdat elokuvassa ei vaan toimisi muuta kuin aasialaisessa kulttuurissa. Mutta saa kyllä nähdä mitä tästä tulee. Olihan tuo Departedkin ihan katsottava elokuva.
FacebookJos pidit tästä artikkelista, jaa se Facebook-kavereidesi kanssa!
1 viittausta artikkelissa Spielberg suunnittelee uutta versiota Oldboysta