Artikkelit joissa tagi ‘yritys’

Uusia käyntikortteja

 

Kävinpäs sitten teetättämässä uuden uutukaisia käyntikortteja itselleni. Vanhat käyntikorttini olivatkin jo lähes loppuneet. Kortit teetätin paikallisessa firmassa. 100 kappaletta tuli maksamaan 3,5 euroa. Kortit olivat yksipuoleisia ja hieman paksumpaa paperia, koska halusin tumman pohjan toiselle puolelle niin piti olla raskaampaa paperia. Jälki oli mielestäni aika hyvä. Printti oli tarkkaa, mutta…

Blogin uudelleenherättely: Shenzhen

 

Näin pitkästä aikaa ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Melkoista hiljaiseloa olen pitänyt viimeiset 7 kuukautta. Kävin armeijan Kainuun Prikaatissa Kajaanissa ja siellä se suurin osa ajasta sitten kuluikin. Nyt alan jälleen aktiivisemmin olemaan online sekä pyörittämään omaa yritystäni. Olen muuttanut Kiinaan, Shenzheniin ennaltamääräättömäksi ajaksi. Mitä luultavimmin kyllä noin vuodeksi….

Käyntikortit

 

Nyt ne sitten tuli. Tilailin tässä kaverin kanssa käyntikortteja toiminimiämme varten. Muutaman viivästyksen ja säätöjen jälkeen ne sitten saapuivat. Hyvää jälkeä tuntuivat tekevän paikallisessa Idepapissa ja sanotaanko että hinta oli oikein passeli. Tuommoisen virheen huomasin tehneeni että pistin kääntöpuolen samalla värillä kuin itse kortti. Nyt sinne ei pysty oikeen mitenkään…

UrbanLanien verkkosivut

 

Kaverille tuli sitten väsättyä nettisivut laneja varten. Urbanlan:  Session 2 järjestetään Kokkolan Urheilutalolla 22. – 24.5.2009. Konepaikkoja löytyy 300 kpl. Compot ovat vielä suunnitteilla, mutta luultavasti tulee compot kaikista yleisimmistä lanipeleistä (cs, dota yms).  Paikan päällä on myös muuta toimintaa, mm. paikallinen tietokoneliike Leijonamikro tulee myymään laniväelle tietokonetarvikkeita ja esittelee…

Uudet webbisivut: Café Yrjö

 

Viime aikoina onkin sitten ollut hiljaisempaa. Mutta sainpahan onneksi tehtyä vähän töitä omassa yrityksessäni. Minuun otettiin yhteyttä Mikrotukikohdasta jos kiinnostaisi alkaa tekemään yhteistyötä heidän kanssaan. Ja tottakaihan kiinnosti. Sainkin sitten heti ensimmäisen toimeksiantoni. Helsinkiläinen kahvila Café Yrjö tarvitsi uusia sivuja. Parisen viikkoa kättä väänneltiin sivustosta ja tällainen siitä tuli. Sivun…

Uusi layoutti: Yrityspaketti

 

Teinpäs sitten ihka uuden layoutin ihan pitkästä aikaa.  Sain tänään koulussa yht’äkkiä idean: valmis paketti yrityksille, jotta heidän olisi mahdollisimman helppoa siirtyä käyttämään verkkosivuja. Tätä paketti-ideaa sitten vähän soveltelin koulussa ja tällaiseen päädyin lopulta: Saanko esitellä: Yrityspaketti. Ulkonäkö on lopulta aika pelkistetty. Yritin hakea tiettyä “asiallisuutta” tuolla valkoisella sävyllä, selkeillä…

Oman yrityksen ylpeä omistaja

 

Nyt se on sitten tehty. Kaupparekisteriote tuli postissa tuossa viime viikon perjantaina ja se tarkoittaa sitä että Toiminimi Kristian Polso on nyt virallisesti perustettu. YTJ:n sivuillakin näkyy firmasta kaikki antamani tiedot. Yllättävän helposti tämä toiminimen perustaminen kyllä sujui. Pari paperia täyttää, maksaa tilille 65euroa ja vie kuitin tilisiirrosta ja edellämainitut…

Papereita, Sampoa ja Samsungia

 

Tänään sainkin vietyä nuo toiminimen perustamispaperit paikalliselle verotoimistolle. Ei pitäisi kauaa mennä niin olen jo virallisesti yrittäjä. Papereiden täyttäminen ei kyllä kovin vaikeaksi voi väittää, johtuu kyllä varmaan siitä että kävin täyttämässä ne paikallisessa uusyrityskeskuksessa. Siellä väitettiin että Y-tunnuksen pitäisi heti saada muttei minulle siitä mitään sanottu, kaippa ne tiedot…

Oman yrityksen perustaminen

 

On tullut tässä kesällä mietittyä aika paljon oman yrityksen perustamista. Kesätöissä heitin kyseisestä aiheesta ihan vitsillä juttua, että oma yritys oli ihan siisti ja siitä saisi hyvin rahaa. Meillä oli jo siinä vaiheessa yksi idea valmiina jota rupeaisimme toteuttamaan. Siinä sitten rupesimme oikein urakalla miettimään asiaa, millaista työtä tekisimme, keitä…